1.05.2014

"What I did in 2013: watched YouTube videos and blogged."


Jee, vuosi 2014. Huhhuh. En tosiaan juhlinut kauheesti mitenkään, käytiin keskustassa kamun kanssa juomassa kolmet joskus kahden aikaan päivällä (välttääksemme tungoksen ja riehumisen) ja illalla kotona söin mun lemppariruokaa eli tortilloja ja hörpittiin kuoharia. Yritettiin katsoa leffoja kans, mut rakettien paukkuminen hieman häiritsi. Anyhow, oon pohtinut väkisinkin omia mahdollisia lupauksia tai tavoitteita tälle vuodelle, koska kaikkihan niitä tekee ja sit kuitenkin failaa lopulta..
Eniten oon stressannut mun elämää lukion jälkeen koska en yhtään tiedä mitä mun kannattais tehdä. Tiedän et perhe ja sukulaiset odottaa, et meen johonkin yliopistoon tai muuhun kouluttamaan itelleni ammatin, mut en haluu tehdä mitään mikä ei tunnu oikeelta itelle. Oon kyl miettinyt omien kiinnostuksen kohteiden pohjalta sitä ammattia, ja ainoa mikä tulee mieleen on jotain joka liittyy kieliin, mahdollisesti englantiin. Parasta olis jos voisin olla jossain muualla ku Suomessa jonkun aikaa seuraavaks. Oh well, mietin näitä lisää ja palaan asiaan sitten.

Oon käynyt lenkillä onneks muutamia kertoja, koska pakko tätä pyhien syömistä ja tekemättömyyttä on jotenkin yrittää häivyttää kehosta.
Rakastuin noihin kenkiin ja haluan ne elämääni, mut miks pitää olla niin kallista?
Oon katsonut luvattoman paljon youtubereita, oikeesti en kestä, ties kuin monelle uudelle tyypille oon subannut loman aikana. Kuvassa tosin Pewds jolle subbasin joskus 2011 jo.
Luin enkkua ja sain ekan kirjan kahlattua läpi. Meinasin revetä kun huomasin ton makaroonilaatikon tossa. En yhtään tajua miks oon sen tohon kirjottanut joku pari vuotta sitten o__O totally out of context. Oon kans kattonut Big Bang Theorya, koska tvstä ei tuu mitään muuta.  

Oon yrittänyt treenata itteäni ruotsin ja enkun kuunteluihin katsomalla ylen enkun- ja ruotsinkielisiä uutisia ja kuuntelemalla enkuksi audiobookseja. (kuuntelukirjoja vai mitä ne nyt on suomeks?) Kulutin reilun tunnin kuunnellessani Catching Firea (joka pyörii leffassa nyt btw), ja reilut 10 tuntia olis vielä jäljellä, joomoi. 
Ylihuomenna kouluun, ja oon ihan okei asiasta koska tiedän et sitä on enää reilut kolme viikkoa ja sit se olis siinä kirjotuksia lukuunottamatta. Tää jakso on tosi jees muutenkin, niin tiedän jaksavani tän vähäisen ajan. Tuntuu koko ajan siltä et mun olis pitänyt tehdä läksyjä loman aikana, mut ei meille tullut mitään tehtävää tälle ajalle, I mean what :-D. 
Nyt oon liian pumped, koska about puolen tunnin päästä alkaa BBC Radio 1:ssa Danin ja Philin radioshow, jossa Zoellanki pitäis vierailla, ou mai gaad. (youtubereista puhun siis taas)


Tumblr on paras ja se on täynnä sulavia tyyppejä, jotka osaa sanoa oikeet sanat. 

Lopuks parit tänhetkiset lemmparibiisit:

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti